32. Uudet suunnitelmat aluillaan

Viime tiistaina, 18.6, ostettiin lentoliput. Vietän siis tämän vuoden joululomani Emman, Riikan ja Annikan kanssa Japanissa! Päivämäärät on siis jo tiedossa: 16.12.2013-4.1.2014 ollaan reissussa, meno ja paluu molemmat Finnairilla, Helsingin ja Osakan välillä. Siis ihan samanlaiset lennot kuin mulla oli viime keväänä.

Kovin paljon ei olla ehditty suunnitella, mutta Kyoto taitaa olla meidän sijaintina pisimpään. Osakassa tahtoisin seikkailla vielä, ja jos rahat riittää niin vähän mieli tekisi käydä Tokiossakin. Tarvii kattoa syksymmällä mitä reissubudjetti sanoo... :'3 Myös Sumotossa haluaisin kovasti päästä käymään, tuttuja tervehtimään.

Toistaiseksi Kyoto-suunnitelmat on hyvinkin turistimeininkiä: historiallisia nähtävyyksiä, onsen, karaoke, purikura... Oon myös pitkin talvea haaveillut oman kimonon ostamisesta, ja Emma tuntui tietävän joitakin sopivia kauppojakin, joten enköhän jotain kimonosettiin kuuluvaa päädy ostamaan. Jollen vielä koko pakettia, niin ainakin osan kaikesta siitä sälästä mitä tarvitaan, jotta naisten kimono saadaan mukavasti päälle. :D

Vuorokausi vaihtui pari tuntia takaperin, joten kännykän laskuri näyttää reissuun olevan 176 päivää. Odottavan aika voi olla pitkä, mutta onneksi tässä on tiedossa ihan toiminnantäytteiset kesä ja syksy ennen reissua - kesätöitä Pyysalossa ja Ilves-piirileiri, ja niiden jälkeen muutto Joensuuhun opiskelemaan yleistä kielitiedettä! Tänä keväänä tosiaan meni pääsykoe lopulta läpi. En ole tainnut ihan vielä edes tajuta kokonaan, että syksyllä en olekaan enää Tampereella. Saa nähdä minä päivänä sen käsitän, sittenkö kun kannan muuttolaatikoita, vai sitten kun koulu alkaa? Saa nähdä...

Matkaan on siis vielä paljon aikaa, joten tällä hetkellä siihen valmistautuminen on lähinnä rahan säästämistä ja karaokessa laulettavien biisien etukäteen opettelua. :D

31. Nyt ja vuosi sitten.

Vuosi sitten näihin aikoihin varmistui, että tosiaan pääsen lähtemään keväällä Japaniin.

Siellä viettämäni kuukauden aikana tutustuin ihaniin ja sydämellisiin ihmisiin, näin uusia hienoja paikkoja, ja sain elää hetken ajan lähes tavallista arkea toisella puolen maailmaa.

Ja ikävä on takaisin.


Maisemaa ihan Sumoton kirkon läheltä

Jonkinlaisia haaveita mulla onkin jo tulevaisuuden varalle. Ainakin yksi ystävä on lähdössä ensi syksynä vaihtoon sinne päin, mikä riittääkin jo loistavaksi syyksi suunnitella uutta reissua. :) Ehkä, jos hyvin käy, saan viettää seuraavan joululomani Japanissa. Iltarukousta siis kehiin, ja ahkeraa työntekoa nyt keväällä ja kesällä, jotta saan kerättyä tarpeeksi rahaa!




Täytin pari päivää sitten 22, ja synttäreiden kunniaksi mentiin Emman kanssa syömään. Vähän ennen meidän lähtöä ravintolaan ilmestyi noin kahdenkymmenen viiden hengen joukko, ja puhetta hetken kuunneltua todettiin että Japanistahan nuo.

Teki mieli mennä juttelemaan, mutta pelkäsin niiden pitävän sitä ihan outona - kunnes tajusin että eihän ne luultavasti pidä! Ainakin mun kokemukseni Japanissa on ollut, että ventovieraat ihmiset saattavat ihan kadullakin tulla yhtäkkiä kysymään mistä päin maailmaa länkkärituristi on kotoisin. Emman aikansa painostettua uskaltauduinkin sitten vaihtamaan pari sanaa kolmen salaattipöydän ympärillä pyörineen tytön kanssa. Olivat kovin yllättyneitä kun osasin heidän kieltään, ja kertoivat olevansa koulun kautta reissussa.

Kovin pitkäksi keskustelu ei päässyt venähtämään, lähinnä mun rajallisen kielitaitoni takia. Pienen hetken juteltuani toivotin että pitäisivät hauskaa Suomessa, ja sitten lähdettiin. Sen jälkeen oli koko illan ihan mahtava fiilis; osaksi sen takia että ylipäänsä uskalsin puhua niille tytöille, ja osaksi koska pääsin puhumaan japania. Pitkästä aikaa, ja tajusin miten paljon sitäkin kaipaan.

Nyt kun japaniaiheisiin kuulumisiin ja japanin kieleen päästiin, niin voinen kai samalla julistaa että sain postissa JLPT:n, kansainvälisen japanin kielen tasokokeen, tulokset. Helpoin taso eli N5 ihan kirkkaasti läpi! :D Mitään epäilystä mulla ei koskaan ollutkaan ettenkö pääsisi sitä, mutta oli se silti hienoa nähdä papereistakin. Ehtisikö tässä ensi vuodeksi opiskella seuraavaan tasoon vaadittavat asiat..?


Illaksi kotiin.

30. Kotona taas

Perjantaiaamu alkoi viideltä Sumotossa. Ängin pyjaman laukkuun ja siistin jälkeni, ja sit olikin aika ottaa vielä yksi kuva huoneesta ennen lähtöä. Ihan hyvä juttu, koska äiti muistuttia mua sitten kotona että loppujenlopuksi en koskaan muistanut postata blogiin sitä kuvaa, jonka ensimmäisessä Sumoto-kuvapostauksessa lupasin... Siis tuon huoneen toista päätyä. Taisin sanoa että otan kuvan sitten kun oon saanut sen siivottua. Noh, olihan se huone monta kertaa kuukauden aikana hyvinkin siisti mutta aina jotenkin muistin väärin ja kuvittelin postanneeni sen kovanonnen kuvan jo. :D Tässä se nyt kuitenkin on. Huoneen toisessa päädyssä oli siis vuodesohva ja iso ikkuna, jonka saa liu'utettua sivuun auki.





Noi vaatteet saa mut näyttämään hylkeeltä, mutta mitäs tuosta. Kannattaa ennemmin katsella niitä vuoria taustalla, koska ne on nättejä. ♥ Bussi lähti Sumoto IC -pysäkiltä 5:53.







Viimeinen vilkaisu Awajille päin. Haikealta se tuntui.







Aamupalaonigiri. Mä keksin sen salaisuuden lopultakin. Kun reissun alussa järkytyin sitä miten en vieläkään kestä onigirejä sen jäljiltä kun ne alkoi kyllästyttää viime kesänä. Salaisuus onkin levässä! Märkä levä riisipalleron ympärillä on ikävää ja haisee tosi tylsältä, mutta onneksi onkin noita toisenlaisia onigirejä, mitkä on pakattu niin että levä pysyy kuivana kunnes paketin avaa. Tuonmallisista en juuri välittänyt viime vuonna, mutta nyt tykkäääään!



Heippa Japani. Nähdään taas! ♥





Moi Suomi. Kiva nähdä pitkästä aikaa! ♥



Kotimatkalla jossain Pälkäneen ja Kangasalan välillä satoi ja paistoi yhtäaikaa ja tulos oli tämä. Oli muuten komea kaari! Harmi että sain kuvaan vain sen toisen päädyn - oikeasti me nähtiin ihan koko sateenkaari päästä päähän!

Oli kiva tulla kotiin Kangasalle kun pikkusisko juoksi syliin heti mut nähdessään, ja veljetkin myönsi että kiva kun tulin kotiin. :D Olin ihan liikuttunut!



Rakas maisema, jonka kuvasin eilisiltana Tampereella omasta ikkunastani.

On hyvä olla taas kotona. ♥

29. Viimeisiä kertoja

Se ei tietenkään ole mikään ihme että tänään tuli vastaan paljon viimeisiä kertoja, mutta kyllä jokainen kerta silti tuntui.



Kävin ihan vaan pyöräilemässä ympäri kylää ja kaupungillakin. Katselin maisemia viimeisen kerran. Kävin ostamassa crepen - senkin viimeisen kerran. Istuin leikkikentän ja paloaseman välissä penkillä ja totesin Sumoton keskustan tulleen nyt nähdyksi, viimeistä kertaa.



Mä tykkään tunnelmoida ja toisinaan vähän itkettääkin itseäni tahallani. Niinpä löydän kaihoisia fiiliksiä vaikka mistä - jopa lähisupermarketin näkemisestä. Koska sekin oli viimeinen kerta.

Ihmisten kanssa viimeiset kerrat on vielä pahempia. Täällä oli seurakuntalaisilla ollut raamis ja kaikki oli vielä täällä teellä kun tulin kotiin. Ja kun ne siitä yksi kerrallaan lähti, kiitteli ja toivotteli hyvää matkaa kotiin, niin kyllä oli itku lähellä. Varsinkin se viimeinen lähtenyt rouva, joka kuukausi sitten oli täällä ensimmäisenä mua tervehtimässäkin. Häntä halatessa oli jo pakko pyydellä sitten vähän nolona anteeksi vetistelyäni.



Nyt on syöty sushia viimeisen kerran täällä ja vilkutettu Marille ja tytöille viimeisen kerran. Kävin äsken viimeisen kerran ofurossa kylvyssä, ja kohta on aika pistää tietokone laukkuun ja mennä viimeisen kerran täällä nukkumaan.

Huomenna vilkutan viimeisen kerran Danille, ja ajelen bussilla Akashin sillan yli viimeistä kertaa. Saatan sitten vilkuttaa Awaji-saarellekin vielä silloin.



Viimeiset kerrat on haikeita, mutta hyvä puoli on se ettei minkään näistä tarvinnut olla ihan loppuelämäksi viimeinen kerta. Pitää lähteä välillä pois että voi tulla joskus takaisin. Vai mitä? :)

Vähän surullinen fiilis, mutta samalla iloinen. Kuten facebookissa sanoinkin, on ollut ihanaa olla täällä, mutta on myös ihanaa palata kotiin. ♥

Blogi alkaa olla melkein valmis myös. Vielä mulla on tuolla kansiossa muutama valokuva jotka ei ole aiemmin päässeet näkyville, joten taitaa tässä vielä tämänkin merkinnän jälkeen ilmestyä pari tekstiä, tai lähinnä kuvapostausta asioista joita täällä olen nähnyt.



Kiitos Mari, Daniel, Emma ja Aada! Oli kivaa viettää tää kuukausi teidän kanssa täällä! :)

Huomenna tähän aikaan istun jo autossa matkalla Helsingistä Kangasalle.

28. Yökyöpeli liikenteessä

Sadepäivä taas. Askartelin aamulla pohjia joista lapset voi kesäkuun Donkkis Big Nightissa sitten tehdä kiinalaishattuja. Nyt illan oon väsännyt pieniä koristeita hattuihin liimattavaksi; erivärisiä sydämiä, tähtiä, kukkia, palloja, vinoneliöitä... Luulen että nyt alkaa olla tarpeeksi. Sen kokoiset kasat noita kaikkia värejä jo. :3



Nyt illalla kävin viemässä roskat ja sit jäinkin hetkeksi ulos haahuilemaan. Sade oli lakannut ja ulkona oli ihan semilämmin. Ihan tuossa kirkon lähellä pyörin, en lähtenyt tienvarteen edes, mutta siinä seisoskellessa totesin että haluan kunnolla ulos, nyt. Kävin hakemassa pipon päähän, käsilaukun ja kännykän mukaan ja kipitin pihalle. Kello oli lähempänä yhtätoista mutta samapa tuo onko se yksitoista vai kahdeksan kun yhtä pimeää ulkona on silti.



Oli hauska kävellä tuolla noita samoja pikkuteitä mitä oon päivisin tallannut Aadan kanssa leikkikenttiä kiertäessä. Oli vähän viileä muttei liian kylmä, ja tuoksui mukavalta. Jonkin aikaa vaan seisoin paikallani silmät kiinni kuuntelemassa ja haistelemassa kaikkea sitä mitä ympärillä oli. Isolla tiellä ajoi bussi, tien varressa kukkii ruusupensas, ja Family Martissa soi radiossa tuttu korealaisen tyttöbändin kappale.

Toivon kovasti että muistan sen kaiken vielä myöhemminkin. Ikävä jää tätä pikkukylää.



Nyt taitaa olla nukkuaika kyllä jo. Hyvät yöt! ♥

27. Viisi yötä kotimatkaan

Tässä on taas ollut pari sellasta päivää, ettei ole tapahtunut oikeastaan mitään erikoista. Eilen olin ihan vaan vapaapäivän kotona. Nukuin ja söin, aika hurjaa. :D

Tänään oli aamusta jumalanpalvelus, mun viimeinen täällä, ja entistä selvemmin tajusin, että mullahan alkaa olla reissu aika lopuillaan. Tuli aika haikea fiilis siitä. :/ Huomenna olis jo tarkoitus käydä ostamassa bussilippu valmiiksi perjantaiaamua varten.

Bussi muuten lähtee tuolta parin kilometrin päästä kello 5:53. Jäätää jo valmiiksi sen aamun herääminen, ja ylipäänsä koko se kotimatkapäivä, kun laskeskelin että menee ihan kellon ympäri. :D Herään täällä Japanissa sitten varmaan viiden maissa, ja kun kone laskeutuu Suomeen kolmelta, niin Japanissa on jo kello yhdeksän illalla, ja sit vielä pitää Suomessa pysyä hereillä ainakin kuutisen tuntia, jos haluan saada unirytmin kuosiin suht pikaisesti.

Hyvähän olis suunnitella nukkuvani vaikka lentokoneessa tai bussissa, mutta...enpä oikein usko. Bussissa en malta nukkua koska tahdon nähdä kaiken mitä tästä maasta voin sitten vielä nähdä, ja sit koneessa...en vaan osaa. En osannut edes tullessa, vaikka oli jopa oikea yö kohdalla. :s Saati sitten että osaisin nukkua kun on päivä ja valoisaa. Että tässä sitä suomalaista kesää taas odotellessa. XD

Multa kysyttiin tänään jumiksen jälkeen, että mikä täällä on ollut hienointa, tai vaihtoehtoisesti omituisinta tai erikoisinta. Enhän mä nyt tietenkään siihen hätään yhtäkkiä osannut sanoa mitään ihmeellistä; maisemat ja ruoka tuli heti tietysti hyvistä asioista mieleen.

Mutta onhan nyt noita, kun tässä ajan kanssa saa miettiä. :)

Ruokahan menee jo yksinään sekä hyvien että outojen asioiden luetteloihin! Mä olen jo täysin vakuuttunut siitä, että tää kansa saa riisistä tehtyä ihan mitä tahansa. Friteerattu kana on hyvää, ja rakastan okonomiyakia ja kareeta. Mustekalapallerot aika jäätäviä, enkä vaan mitenkään saa itseäni pitämään siitä mausta vaikka kuinka tahtoisin.

Tykkään monista pienistä asioista. Jääkaapista, jonka saranat on rakennettu niin että oven voi avata kummalta puolelta tahansa. Ofurosta, pienestä mutta syvästä kylpyammeesta.



Ihan tolkuttomasti tykkään Kinoko no yama -suklaakekseistä. (♥) Päätin nyt että ne on keksejä, vaikka hetken arvoin että keksi vai karkki. :D

Tykkään siitä, että misokeiton saa tiivisteenä pullossa. Kaasuliesi on kiva kun se lämpiää niin nopeasti. Nautin kun ulkona on lämmin, muttei vielä liian kuuma. Viinirypäleiden makuinen Fanta on mun uutta lempilimsaa, jota ei valitettavasti saa Suomesta. :'3 Tarvii ostaa pullo mukaan Suomeen!



Omituiset asiat, joihin en ole vielä tottunut tai joista en ehkä pidä, nekin on yhtä pieniä. Paitsi että täkäläiset ötökät ei todellakaan ole pieniä, vaan ihan järkyttävän isoja. Lattiat voi olla joskus kylmät, ja silloin sisätohvelit on ihan kivat, mutta vannoutuneena villasukkienkäyttäjänä japanilaiset sisäläpsyttimet tuntuu lähinnä epämukavalta ja hankalalta, kun ne putoaa koko ajan.

Vielä käsittämättömämpi ja turhemmantuntuinen asia on vessaläpsyttimet. Siis että vessan ovella otetaan tossut pois jalasta ja vaihdetaan vessassa tilalle kumiset vessatossut. Ilmeisesti siihen on joku hygieniasyy, mutta silti en ihan käsitä sitä. :'D



Yks vähän ärsyttävästi rajoittava asia on, että roskia ei voi viedä pois millon tahansa ulos mennessä, vaan nimenomaan tiettynä nimettynä iltana, (tällä talolla tiistai- ja perjantai-illat) koska roska-auto käy sitten seuraavana aamuna aikaisin hakemassa roskasäkit. Parasta on että roskapusseja ei saa viedä vielä valoisan aikaan, koska ne on rumia. Oivoi. :D Ja kaupungilla kulkiessa julkiset roskikset on suunnilleen yhtä harvassa kuin vesiselvät vapunviettäjät Tammerkosken rannassa.



Sitten on niitä asioita, jotka ei ole erityisesti hyviä tai huonoja, vaan ainoastaan eri tavalla kuin Suomessa. Lämminvesisysteemi kuuluu näihin. Täällä vesikin lämpiää kaasulla. Mulla ei ole ihan tarkkaan selvinnyt, että miten se toimii, mutta hanasta tulee vain kylmää vettä kunnes painan seinästä nappulaa, jonka kanssa säädetään myös veden haluttu maksimilämpötila. Sitten vähän ajan päästä tulee hanasta lämmintä, ja sitä voi sitten sekoitella sopivaksi ihan perinteisillä kylmä- ja kuumavesisäätimillä hanasta. Kai se olis helpompaa saada lämmin vesi suoraan hanasta noin vaan, mutta eipä tuo ole mua häirinnytkään. o:

Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottuminen vei aikansa, mutta nyt se tuntuu ihan normaalilta. En enää yritä päästä kuskinpenkille aina autoon astuessa. :D



Se on ihan selvää, että maisemia mun tulee ikävä. Ihan yleisesti tätä kylää, pyöräilytietä keskustaan, jokea kylän keskellä, pyöräilyä täällä. Vihreyttä. Vuorenrinteet oli ihan harmaat kun tulin tänne, ja sit parissa viikossa ne räjähti vihreiksi. Tykkään näistä vuorista, ne on kauniita. Kaupunkien valoja tulee myös ikävä. Kun vaan ajattelen miltä Osaka ja Kobe näytti auringon laskettua, niin... emt. Siitä tulee jotenkin tosi kamala ikävä heti. En tiedä miksi ne on niin iso juttu mulle. o:

Vielä neljä kokonaista päivää täällä. Aion nauttia loppuun asti! ♥

26. Mainoksia ja perusteellinen museokierros

Vietin alkuviikon sunnuntaista keskiviikkoon Kobessa muiden lähettien vieraana. Nyt olen tavannut lähes kaikki kansanlähetyksen lähettiperheet, ja ymmärtääkseni oon nähnyt nyt myös kaikki Kansanlähetyksen toimintapaikat täällä.

Yövyin Kobessa Jorma ja Lea Pihkalan vieraana muistaakseni 60-luvulla rakennetun raamattukoulun rakennuksessa. Huone, jossa nukuin oli tarkkaanottaen yhden lähetin työhuone, mutta kun mä lähdin aamuisin aina töihin samoihin aikoihin kun hän tarvitsi työhuonettaan niin eipä tuo järjestely kumpaakaan meistä häirinnyt. :)





HAT Koben seurakunnan kirkko on korkeiden kerrostalojen keskellä. Kerrostalojen alakerroissa on kaikennäköisiä liiketiloja, joissa tämäkin kirkko toimii. Ovessa ei tosin lue "kirkko", vaan "kristillinen kulttuurikeskus", koska ilmeisesti on tosi vaikeaa vuokrata tilaa suoraan kirkon nimellä.

HAT Koben alkuosa on lyhenne englanninkielisistä sanoista Happy Active Town. Se on kai jonkinnäköistä kannustusta paikallisille asukkaille, sillä juuri HAT Kobe on sitä aluetta, joka vuoden 1995 maanjäristyksessä tuhoutui kaikkein pahimmin. HAT Koben alueella lähes kaikkki talot ovatkin korkeintaan reilu viitisentoista vuotta vanhoja.



Sunnuntaina olin Palmun perheen vieraana Nishinomiyassa ja osallistuin siellä jumalanpalvelukseen. Illalla reissasin Savosen perheen mukana Kobeen, ja yöksi Pihkaloille. Maanantaina tehtiin Savosen Anssin kanssa ihan kunnon seitsemän tunnin päivälenkki, kun jaettiin kirkkoa ympäröivälle alueelle kerrostalojen postilaatikoihin vähän yli 4000 kirkon mainosta. Kyllä jalat sen jälkeen kertoikin illalla että nyt on kävelty ihan tarpeeksi... :D





Tiistaina kokoontui Pihkalan Lean vetämänä "kakkupiiri", jossa tehtiin karjalanpiirakoita. Seurakunnan rouvat olivat siitä todella innoissaan - kukaan heistä ei ollut kuulemma koskaan ennen nähnyt karjalanpiirakoita tai edes kuullut niistä.





Kakkupiirin jälkeen lähdin keskenäni katsastamaan Koben maanjäristysmuseon, joka on rakennettu 17.1.1995 iskeneen Hanshin-Awaji -maanjäristyksen muistoksi.

Museossa oli paljon kiinnostavaa ja aika kammottavaakin nähtävää. Kierros alkoi opastetusti seitsemän minuutin elokuvapätkällä, jolla näkyi mitä järistyksen aikana tapahtui Koben eri osissa. Mukana oli tietysti dramaattiset ääni- ja valotehosteet, mutta ilman niitäkin video oli tosi pysäyttävää katsottavaa. Samaan aikaan videota katsovista koulutytöistä yksi purskahti itkuun kesken videon, ja kyllä siinä itselläkin oli nieleskeltävää, etten olisi alkanut itkeä.

Löysin museon nettisivuilta lyhyen tiivistelmäpätkän tuosta alkuvideosta. Tuo sama pidempänä versiona ja elokuvateatterin seinän kokoisena tuli katsottua.

Jotenkin... emt. Tietysti oon nähnyt kuvia ja videoita esim viimekeväisestä järistyksestä, joka oli vielä isompi kuin tuo Koben järistys, mutta tää oli jotenkin vielä paljon karumpaa katsottavaa. Yksi oppaista selitti mulle museossa sitä eroa; vaikka viimekeväinen järistys oli yhdeksän magnitudin kokoinen ja Koben järistys "vain" seitsemän, niin Koben järistyksen keskipiste oli suoraan Awajin saaren alla ja siis ihan lähellä Kobeakin. Viime kevään järinän keskipiste oli kauempana merellä, ja viime keväänä tsunami oli itse asiassa se pahempi puolisko tilannetta, ei niinkään järinä.

Museossa ei saanut kuvata sisällä, mikä on vähän harmi, koska olis ollut tosi hauskaa saada kuvat niistä kaikista leluista yms millä havainnollistettiin järinän vaikutuksia eri tavoilla. Pelasinkin siellä oppaan kanssa lastenpeliä, missä pelilaudalla neuvottiin mm. kääntämään keittiön kaasuhanat kiinni, avaamaan ovet ja menemään pöydän alle piiloon. Nyt muistan myös puhelinnumeron, johon soittamalla voi kertoa olevansa turvassa, ilmoittaa läheisensä kadonneeksi ja myös tiedustella läheisten olinpaikkaa siltä varalta että paikka olisikin jo tiedossa.

Mulle oli uusin juttu järistysten voimakkuuksien kokosuhteet. Tiesin kyllä ennestään, että se ei mene ihan niin loogisesti että jokainen numero olisi vähän toista isompi. Järistyksien voimakkuuksia oli kuvattu oransseilla muovipalloilla. Muistan vähän heikosti niitä pienempiä, mutta arviolta kuuden magnitudin pallero oli vielä aika pieni; kämmenillä kannateltavan kokoinen ja seitsemäs taisi olla jotain koripallon kokoluokkaa. Kahdeksas pallero oli jo niin iso että mun kädet taitaisi ehkä ihan juuri ja juuri ylettää sen ympärille - ja yhdeksän magnitudin pallo oli halkaisijaltaan puolitoistametrinen.

Tuon yhden järistyksen lisäksi Koben järistysmuseo on muutenkin nykyisen maanjäristystutkimuksen keskuspaikkoja. Siellä on kattavat ja tuoreimmat ohjeet hätätilanteessa toimimisesta, yleistä tietoa maanjäristyksistä ja tsunameista Japanissa ja muualla maailmassa, sekä alakerrassa vartin dokumenttivideo kevään 2011 järistyksen ja tsunamin jäljistä ja siitä miten niitä on saatu siivottua vähitellen, ja työ jatkuu.

Tähän väliin voisin huomauttaa, tän mun täällä viettämän kuukauden aikana en oo tuntenut pienintäkään tärinää. Museon nukkekoteja katsellessa huomasi, että järistysten aiheuttamat vahingot kulkee aikalailla käsikädessä niiden magnitudipalleroiden kokojen kanssa. Joka ainoa tärinä ei todellakaan kaada taloja, vaan pieni, tavallinen järistys kilisyttää vähän astioita kaapeissa ja heiluttaa lamppuja. Kuulemma täällä Sumotossa ei oo pitkään aikaan tuntunutkaan yhtään mitään. Täällä ei siis tarvitse istua jatkuvasti pöydän alla pelkäämässä. :) Silti ihan hyvä että kävin tuolla museossa nyt vasta loppureissusta, kun tosiaan omakin kokemus kertoo että täällä voi olla ihan turvallisesti. Jos olisin mennyt sinne heti ensimmäisellä viikolla, olisin varmaan ollut vainoharhaisesta kauhusta kankea ainakin puolet ajasta... :D



Päivän ruoka; tajuttoman hyvää yakisobaa Blumer-kauppakeskuksessa. ♥



Sen kummemmin en sitten kerennyt kierrelläkään Kobea kuin mitä nyt mainoksia jakaessa ja museolta kotiin kävellessä tuli nähtyä, mutta eipä tuo haittaa, ei Kobe ilmeisesti mikään suuri turistikaupunki edes ole. Mä viihdyin joka tapauksessa oikein hyvin ja nautin ihan tavallisen arkisista maisemista. :)



Loppuun vielä upea yömaisema, joka avautui ikkunan takana siinä huoneessa missä nukuin Pihkaloilla. Mä olen ihan maalaispentu ja tykkään maaseudusta enemmän kuin kaupungista, mutta ison kaupungin valoissa yöllä on jotain sellaista, mitä mä voisin istua katselemassa tuntikaupalla, riippumatta siitä olenko Tampereella vai Kobessa.